Varausehdot, toiminta- ja omavalvonta suunnitelma

Tehty varaus on sitova. Varaaja on velvollinen ilmoittamaan varausta tehdessään ajantasaiset yhteystietonsa. Varaus tulee perua tai siirtää viimeistään 24 tuntia ennen varattua aikaa tai tämän jälkeen olemalla yhteydessä hierojaan. Peruuttamattomasta ja käyttämättömästä ajasta yrittäjällä on oikeus veloittaa asiakkaalta varatun hieronnan hinta. 

TOIMINTASUUNNITELMA

Palvelun kuvaus

Hieronta-alan yksikkö, nimeltään Hierontapiste Katja Lehto, sijaitsee osoitteessa Orionaukio 4, 16300 Orimattila. Palveluyksikössä tarjotaan koulutetun hierojan palveluita.

Kohderyhmä

Palveluyksikkö tarjoaa palveluitaan laajalle asiakaskunnalle, enimmäkseen aikuisväestölle.

Toiminnan sisältö ja laajuus

Palveluyksikkö toimii sopimukseen pohjautuen, eli ajanvarauksien puitteissa. Asiakkaille tarjotaan  hierontaa, tarvittaessa mobilisointia, sekä akupunktiota. Mahdollisuus myös kinesioteippaukseen. Hierontapalveluja tarjotaan pienimuotoisesti myös kotikäynteinä asiakkaiden omassa ympäristössään, sekä yrityskäynteinä.

Alihankkijat

Tällä hetkellä tiloissa ei toimi alihankkijoita.

Henkilöstösuunnitelma

Palveluyksikköön kuuluu yksi koulutettu hieroja, joka työskentelee ympärivuotisesti ja jolla on alan koulutus ja tutkinto, sekä asianmukainen ammatillinen osaaminen.

Tilat ja laitteet

Palveluyksikkö koostuu yhdestä noin 20m²:n hoitotilasta, jossa sähköinen hierontapöytä ja tarvittavat välineet/kalusteet. Yhteinen odotustila on asiakkaiden käytössä, ja kaikkiin tiloihin, mukaan lukien WC-tilat, on esteetön pääsy.

Toimintasuunnitelma hyväksytty 22.8.2024.

Laatijana Katja Lehto, Hierontapiste Katja Lehto.

OMAVALVONTASUUNNITELMA


Omavalvonnan tavoitteet

Omavalvonnan päätavoitteina ovat palvelun laadun varmistaminen ja asiakasturvallisuuden takaaminen.

Laadunvalvonta

Laadunvalvontaa harjoitetaan seuraamalla asiakastyytyväisyyttä ja hoitotuloksia.

Turvallisuus

Rakennuksessa turvallisuusvastaava, joka vastaa muun muassa yleisten sähkölaitteiden tarkastuksista, ensisammutusvälineiden tarkastuksista ja saatavuudesta sekä poistumisteiden kunnosta. Itse tarkistan ja huolehdin päivittäin työvälineiden kunnosta, työtilojen siisteydestä ja poistumisteiden esteettömyydestä.

Henkilökunnan toiminta

Henkilöstöllä on EA1-tason ensiapukoulutus.

Potilastietojärjestelmä on manuaalinen ja kaikki asiakirjat säilytetään lukitussa kaapissa lakien ja asetusten mukaisesti. Jokaiselle asiakkaalle tehdään henkilökohtainen hoitosuunnitelma ja käyntikirjaukset.

Seuranta ja arviointi

Lisäkoulutukset ja arvionnit aina tarpeen mukaan. Toiminnan kehittäminen perustuu jatkuvaan seurantaan ja arviointiin, mukaan lukien asiakaspalautteet ja sisäiset arvioinnit.

Omavalvontasuunnitelma on hyväksytty 22.8.2024.

Laatijana Katja Lehto, Hierontapiste Katja Lehto.